Käännän kylkeä kymmenennen kerran, mutta en saa unta. Minua
valvottaa asia, jonka hetki sitten kuulin uutisissa. Mustapukuiset,
tärkeännäköiset miehet puhuivat leikkaamisen pakosta Suomessa. Käännän taas
kylkeä. Pelottaa.
“Leikkaisivat omia
korvauksiaan, poliitikon perkeleet!” oli äiti karjaissut lyödessään nyrkillä
pöytään. “Miksi ne meiltä vie?”
Rutistan pupua tiukemmin syliin - itkettää - kyyneleeni valuvat
sen pehmeälle turkille. Mitä jos poliitikot tulevat yöllä leikkaamaan? Nostan
peiton ylitseni ja jään pitelemään pupun päätä vatsani ja käsieni välissä. Ehkä
ne eivät löydä meitä täältä. “Mä valvon, ja puren, jos ne tulevat”, kuiskaan
pupulle. “Leikkaisivat vain omat korvansa, perkeleet”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti