Hamurabin laki

Olen Jessica Smith. Vielä jokin aika sitten hehkuin onnea, mutta nyt istun pienessä kuulustelukopissa odottamassa myöhässä olevaa asianajajaani. Sillä välin, kun hän kaahaa tänne upouudella kirkkaanpunaisella Lexuksellaan, aion kertoa teille hetkestä, joka muutti koko kirotun elämäni. Sanotaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Kohdallani nuo aikomukset olivat vilpittömiä, kunnes sain selville ympärilleni punotun juonen. Sisälläni roihahtanut viha ajoi minut tekoon, jonka seurauksena istun tässä kolkossa kopissa. Kunpa en olisi löytänyt asetta kotoani, silloin kaikki olisi toisin. Kyllä, tunnustan molemmat verityöt – tekemäni asia on johtanut mieleni jo niin syvälle helvettiin, ettei minulla ole enää mitään menetettävää. Elämäni valo on ja pysyy poissa.

Sinä aamuna, kun pimeyden portit aukesivat, Johnin vaaleanruskeat kiharat olivat tavanomaisesti ponihännällä. Hehkulampun valossa ne näyttivät lähes yhtä tummilta kuin Sarahin, jonka silkinpehmeää tukkaa rakastin pörröttää. Voi kuinka kateellinen olinkaan aina ollut Sarahille hänen paksuista hiuksistaan. Jos olisin tiennyt silittäväni noita laineita viimeisen kerran, en olisi päästänyt häntä lähtemään luotani vain yhden suudelman kera. Sarah tuli illalla ovelleni mukanaan läheisen konditorian suklaaleivokset. Olin yllättynyt hänen tulostaan. Olimme sopineet tapaavamme vasta myöhemmin. Mutta olin vain onnellinen nähdessäni hänet jo nyt – luulin kaiken olevan taas kuin ennen. Istuimme pitkään keittiöni leveällä ikkunalaudalla juomassa vihreää teetä ja ihmettelimme sähkökatkoksen pimentämää kaupunkia. Kuuntelimme laatikon kätköistä löytämälläni patterikäyttöisellä soittimella Alanis Morissettea ja nauroimme. Ilmassa oli helpotuksen mukanaan tuomaa keveyttä. Toistemme huonot jutut yllyttivät meidät huutokonserttiin, joka sai yläkerran rouvan hakkaamaan patteria kävelykepillään. Tätä kaikkea Sarahiin liittyvää minulla on edelleen niin kova ikävä, että sisälläni polttava kipu on tehdä minut hulluksi.

Löin Johnia vasemmalle korvalle ja kuvittelin kuinka hän oli koskenut Sarahia. Tunsin Sarahin lämmön viimeisen kerran antaessani hänelle poskisuudelman iltana jolloin kaupunki pimeni. Seuraavana aamuna avasin tv:n ja silmilleni aukesi kuva toimittajasta seisomassa kotikadullani. Laitoin äänen kovemmalle, jolloin toimittajanaisen vakava ääni kertoi: “Nuori nainen on murhattu 9th Avenuen ja...” Suljin tv:n ja tunsin suuni avautuvan äänettömään huutoon. Tajusin tapahtuneen vasta silloin, vihani laannuttua. Sarahin kuolema teki elämästäni turhaa.

John huudahti iskuni osuessa hänen kalloonsa. Hänen päänsä retkahti eteen päin ja veltto leuka jäi kiinni rintaan. John näytti tuoliin sidottuna heiveröiseltä mytyltä. Hänen päällään oleva harmaa neule alkoi muuttua punaiseksi. Puinen jalkalamppu oli yltäpäältä veressä. Pudotin sen kädestäni ja tartuin katosta roikkuvaan valaisimeen. Osoitin valolla Johnin kasvoja. Hetken aikaa luulin kaiken olevan ohitse, kunnes hän aloitti ääntelyn voimakkaalla nykäyksellä. Säpsähdin. Hän haukkoi ilmaa nenän kautta yhdellä pitkällä sisäänvedolla. Jokin sen kurkussa sai äänen kuulostamaan käheältä korinalta. Kumma kyllä, juuri tuo ääni on syöpynyt alitajuntaani ja se herättää minua edelleen öisin. Unissani näen usein Sarahin vielä elossa – kauniina, hehkeänä ja eloisana. Joskus unien tapahtumat toistuivat samanlaisina. Pitkään minua piinasi uni, jossa Sarah juoksi edelläni lempipaikkaamme puistossa. Minä kävelin hänen perässään kädessäni läheisestä kahvilasta hakemamme cappuccinot. Istuimme lähekkäin tuoreella nurmella auringon lämmittäessä varpaitamme. Hyväilin Sarahin selkää samalla, kun juttelimme arkisista asioita ja nauroimme. Uni jatkui ahdistavana kahden miehen käydessä kimppuumme. Toinen tarrautui minuun ja toinen Sarahiin. Rimpuilin irti otteesta, mutta kaikki oli myöhäistä. Sarahin raiskattu ruumis makasi verisenä ja elottomana apilan peittämällä nurmella. John pakeni virnuillen ihmisvilinään. Tartuin Sarahia kasvoista ja suutelin häntä kaulalle ja poskille - lopulta suulle. Veri maistui rautaiselta huultemme koskettaessa toisiaan. 

Otin pistoolin pöydältä. Silloin Johnin pää nousi pystyyn ja hänen silmänsä rävähtivät ammolleen. Silmistä läpitunkeva pelko paljasti, että hän oli tajunnut viimeisen hetkensä koittaneen. Johnin ääntely muuttui paniikinomaiseksi huudoksi, jota vaimensi suussa oleva kangasriepu. Hiestä ja verestä märät kiharat olivat liimautuneet päätä myöten. Sipaisin otsalla roikkuvaa kiehkuraa sivummalle peittämästä miehen pikimustia silmiä ja ajattelin itkevää Sarahia. En voinut jättää työtäni tekemättä.

John ynisi ja pyöritti päätään. Se selvästi yritti kääntää aikomukseni, pitäisi turpansa kiinni. Asetin pistoolin hänen otsalleen ja vedin liipasimesta. Keittiö oli kuin teurastuksen jäljiltä, mutta ajattelin Sarahin olevan nyt minun.

Suuren kerrostalohuoneiston keittiö hohti valkoisena. Tasot olivat ylellistä marmoria ja kuultolakattujen ovien välitila sädehtivää lasia. Tasoilla olevat tavarat oli aseteltu sievään järjestykseen. Pienet lasipurkit oli pinottu päällekkäin ja hedelmäasetelma oli kuin suoraan taidemaalauksesta. Kaikesta päätellen keittiö oli sisustettu hyvällä maulla, harva olisi osannut ennustaa tuossa tilassa pian tapahtuvan julmuuden.

Kuuma kahvimuki höyrysi lehden reunalla. Sen pohjassa oleva kosteus teki huokoiseen paperiin ympyränmuotoisen jäljen. John oli aina ollut huolimaton. Lisäksi Sarahia ärsytti miehen tapa vallata aamuisin lehdellään koko pöytä. Hänelle itselleen jäi kulma, johon mahtui puurolautanen ja pieni expresso-kuppi. Tosin ei hän isompaa tilaa tarvinnutkaan. Kahvi ja puuro olivat ainoat asiat, jotka hän yleensä sai aamuisin alas kurkustaan, eikä hän pitänyt lehtien lukemisesta.

Sarah yritti käyttäytyä normaalisti. Hän siemaisi lempipavuistaan keittämäänsä kahvia, mutta puuron syöminen kuvotti. Hän pyöritteli puuroa lautasen laidalta toiselle ja katseli kuinka se valui reunoilta takaisin keskelle. Samalta tuntui hänen elämänsä. Kerta toisensa jälkeen laita nousi eteen ja Sarah tunsi valuvansa takaisin lähtöruutuun. John lopetti lukemisen ja nosti katseensa lehdestä:

– Eikö puuro maistu?

Sarah säpsähti yllättävää kysymystä ja sätti itseään päästäessään ajatuksensa karkaamaan. Hän pudisti nopeasti päätään, eikä katsonut miestä. Sarah kyllä tiesi miltä tuo mies näytti. Sen vaaleanruskea kihara tukka oli ponihännällä. Päällä sillä oli harmaa neule ja jalassa tummanruskeat chinot. John näytti sänkiparrassaan helvetin hyvältä, mutta nyt oli parempi olla katsomatta koko miestä. Sarah oli tehnyt päätöksensä. Hän oli ottanut jo monta askelta kohti tuon päätöksen toteuttamista, eikä hän halunnut pilata kaikkea viime metreillä.

– On se hyvää.

Tuota lausetta ei normaalisti olisi tarvinnut valehdella. Kolmen vuoden aikana John oli lähes joka aamu keittänyt Sarahille puuron. Vaikka Sarah on hyvä siivoamaan, ruoanlaittajana hän oli surkea. Sarah ei halunnut Johnin epäilevän mitään ja alkoi lusikoida kylmää puuroa suuhunsa. Vaikka olisi ollut täysin normaalia, että viimeinen aamu saman katon alla olisi saanut ruokahalun katoamaan, Sarah halusi kaiken sujuvan kuten aina. John siirsi katseen takaisin lehteen:

– Hyvä, että kelpaa. Mitenhän sinä tulet pärjäämään aamuisin ilman minua?

Sarah jäi miettimään miehen kysymystä. Hän ei tosiaan tiennyt tuohon kysymykseen vastausta. Kolme vuotta olivat kuluneet nopeasti. Ensimmäinen vuosi meni alkuhuumassa ja tiivistä tapailua seurasi Johnin muutto hänen luokseen. Sarah oli jo malttamattomana odottanut kosintaa ja kun sitä ei kolmantenakaan vuonna kuulunut, Sarah arvasi ettei suhde tule jatkumaan.

Sarahin lautanen oli tyhjä, mutta John ei ollut juonut kahviaan. Miehen katse oli edelleen tiukasti kiinni lehdessä. Sarah alkoi hermostua. Hänen olisi kohta lähdettävä, mutta ei ennen kun suunnitelma eteni. Sarah vilkaisi kelloa ja huomasi sen olevan puoli kuusi. Jessica olisi varmasti jo matkalla hänen luokseen. Juuri kun Sarah oli avaamassa suunsa hoputtaakseen miestä, John alkoi liikehtiä hermostuneesti. Hänen silmänsä olivat kiihtyneet katseen noustessa lehdestä:

– Näyttää siltä, että maahan on tulossa paha finanssikriisi, hän huudahti samalla kun tarttui kahvimukiinsa.

John nosti nopealla kädenliikkeellä mukin huulilleen ja joi jäähtyneen kahvin yhdellä kulauksella. Lähes heti hän alkoi voida huonosti ja hetken kuluttua hän valahti pöydälle avonaisen lehden päälle.

Nyt Sarahilla oli jo kiire. Hän sieppasi aseen hedelmäkorista ja laittoi sen marmoritasolle pienten lasipurkkien eteen, kuten oli sovittu. Hän napsautti keittiöstä valot sammuksiin ja juoksi eteiseen, jossa sujautti jalkaansa kirkaanpunaiset korkokengät. Eteisen jalkalamppu jäi valaisemaan Johnin muuttolaatikoita, joita ei koskaan kannettaisi pois asunnosta. Sarah jätti ulko-oven raolleen ja juoksi talon edessä odottavaan taksiin. – Valmista on, hän kuiskasi puhelimeen. Jessican huijaaminen oli ollut naurettavan helppoa ja pian hän viimeistelisi täydellisen murhan. Voi tuota hölmöä, Sarah ajatteli katsellessaan taksin ikkunasta kuinka tumma hahmo harppoi raput ylös hänen asunnolleen.