Vehreämpien versojen äärelle

Kylmä vesi pakeni suuren rintakehän edestä, kun tumma hahmo halkoi joen pintaa kiihtyvään tahtiin. Hyytävän lokakuisen virran armottomuus oli paljastunut matkaajalle vasta, kun sen koko keho oli irtautunut kivikkoisen rannan suomasta turvasta. Kuohuavan veden arvaamattomuus teki etenemisestä vaikeaa. Pohjassa eteenpäin syöksyvät virtaukset pyrkivät viemään jalkoja alta, ja veden pinnan tasolla suunnistamista haittasi pyörteiden ilmaan viskoma pisarasumu. Joen ylittäminen olisi päiväsaikaankin ollut riskialtista, mutta lähestyvä pimeys teki siitä hengenvaarallista. Vaikka luonto koetteli illan hämärässä etenevää kulkijaa, se tarjosi matkaajalle suojan. Joen ylittäminen oli ainut oljenkorsi eloonjäämiskamppailussa, jota se parhaillaan kävi. Pedot sen takana etenivät vauhdilla, eikä se ollut hetkeäkään epäröinyt astuessaan luonnonvoimien armoille. Niinä hetkinä, kun sen jalat irtosivat pohjahietikosta, se luuli loppunsa koittaneen, mutta kun matkanteko eteni, se oli varma pääsystään vastarannalle.

Takaa kantautuva haukku voimistui. Matkaaja epäili etteivät pedot lähtisi ylittämään jokea, mutta se ei siltikään ollut vielä sellaisen matkan päässä, joka antaisi sille täyden turvan. Oli päästävä toiselle rannalle ja jatkettava siitä vielä useiden kilometrien verran. Mäkien takana oli paikka, jossa se voisi levätä. Ensin oli taisteltava virran yli. Matkan puolivälissä kylmä vesi alkoi kangistaa lihaksia. Lähes pakkasen puolella oleva ilma sai hengityksen höyryämään puuskutuksen tahdissa. Jokaisella sisäänvedolla kulkijaa ravisteli voimakas kipuaalto, se huolestutti ja vei voimia, mutta vastaranta näkyi jo. Matkaaja tiesi saaneensa pedoilta osuman, mutta ei sitä että osuma oli kuolettava. Kyljen haavasta valuva veri värjäsi ympäröivän veden punaiseksi ja teki jokaisesta askeleesta voimattomamman.

Jalat polkivat maata paikoillaan ja jokaisella askeleella varmuus hävisi kulkijan katseesta. Etummaiset jalat tekivät töitä, mutta takajalat olivat jo lähes halvaantuneet. Kun sorkkien ote petti kokonaan, matkaaja alkoi vajota kohti pohjaa. Viimeisillä voimillaan se kurotti kaulaansa pitääkseen sieraimet vedenpinnan yläpuolella. Lopulta voimat ehtyivät. Tummat silmät räpsyivät hetken vedenpinnan alapuolella, kunnes ne painuivat kiinni. Voimakas virta käytti tilaisuuden hyväkseen ja kiskaisi raskaan ruhon vietäväkseen kuin kevyen linnunpoikasen. Vaahtopäinen aallokko lähti kuljettamaan uljasta sarvipäätä vehreämpien versojen äärelle.