Olen Jessica Smith.
Vielä jokin aika sitten hehkuin onnea, mutta nyt istun pienessä
kuulustelukopissa odottamassa myöhässä olevaa asianajajaani. Sillä välin, kun
hän kaahaa tänne upouudella kirkkaanpunaisella Lexuksellaan, aion kertoa teille
hetkestä, joka muutti koko kirotun elämäni. Sanotaan, että tie helvettiin on
kivetty hyvillä aikomuksilla. Kohdallani nuo aikomukset olivat vilpittömiä,
kunnes sain selville ympärilleni punotun juonen. Sisälläni roihahtanut viha
ajoi minut tekoon, jonka seurauksena istun tässä kolkossa kopissa. Kunpa en
olisi löytänyt asetta kotoani, silloin kaikki olisi toisin. Kyllä, tunnustan
molemmat verityöt – tekemäni asia on johtanut mieleni jo niin syvälle helvettiin,
ettei minulla ole enää mitään menetettävää. Elämäni valo on ja pysyy poissa.
Sinä aamuna, kun
pimeyden portit aukesivat, Johnin vaaleanruskeat kiharat olivat tavanomaisesti
ponihännällä. Hehkulampun valossa ne näyttivät lähes yhtä tummilta kuin
Sarahin, jonka silkinpehmeää tukkaa rakastin pörröttää. Voi kuinka kateellinen
olinkaan aina ollut Sarahille hänen paksuista hiuksistaan. Jos olisin tiennyt
silittäväni noita laineita viimeisen kerran, en olisi päästänyt häntä lähtemään
luotani vain yhden suudelman kera. Sarah tuli illalla ovelleni mukanaan
läheisen konditorian suklaaleivokset. Olin yllättynyt hänen tulostaan. Olimme
sopineet tapaavamme vasta myöhemmin. Mutta olin vain onnellinen nähdessäni
hänet jo nyt – luulin kaiken olevan taas kuin ennen. Istuimme pitkään keittiöni
leveällä ikkunalaudalla juomassa vihreää teetä ja ihmettelimme sähkökatkoksen
pimentämää kaupunkia. Kuuntelimme laatikon kätköistä löytämälläni
patterikäyttöisellä soittimella Alanis Morissettea ja nauroimme. Ilmassa oli
helpotuksen mukanaan tuomaa keveyttä. Toistemme huonot jutut yllyttivät meidät
huutokonserttiin, joka sai yläkerran rouvan hakkaamaan patteria
kävelykepillään. Tätä kaikkea Sarahiin liittyvää minulla on edelleen niin kova
ikävä, että sisälläni polttava kipu on tehdä minut hulluksi.
Löin Johnia vasemmalle korvalle ja kuvittelin kuinka hän oli
koskenut Sarahia. Tunsin Sarahin lämmön viimeisen kerran antaessani hänelle
poskisuudelman iltana jolloin kaupunki pimeni. Seuraavana aamuna avasin tv:n ja
silmilleni aukesi kuva toimittajasta seisomassa kotikadullani. Laitoin äänen
kovemmalle, jolloin toimittajanaisen vakava ääni kertoi: “Nuori nainen on
murhattu 9th Avenuen ja...” Suljin tv:n ja tunsin suuni avautuvan äänettömään
huutoon. Tajusin tapahtuneen vasta silloin, vihani laannuttua. Sarahin kuolema teki elämästäni turhaa.
John huudahti iskuni osuessa hänen kalloonsa. Hänen päänsä
retkahti eteen päin ja veltto leuka jäi kiinni rintaan. John näytti tuoliin
sidottuna heiveröiseltä mytyltä. Hänen päällään oleva harmaa neule alkoi
muuttua punaiseksi. Puinen jalkalamppu oli yltäpäältä veressä. Pudotin sen
kädestäni ja tartuin katosta roikkuvaan valaisimeen. Osoitin valolla Johnin
kasvoja. Hetken aikaa luulin kaiken olevan ohitse, kunnes hän aloitti ääntelyn
voimakkaalla nykäyksellä. Säpsähdin. Hän haukkoi ilmaa nenän kautta yhdellä
pitkällä sisäänvedolla. Jokin sen kurkussa sai äänen kuulostamaan käheältä
korinalta. Kumma kyllä, juuri tuo ääni on syöpynyt alitajuntaani ja se herättää
minua edelleen öisin. Unissani näen usein Sarahin vielä elossa – kauniina,
hehkeänä ja eloisana. Joskus unien tapahtumat toistuivat samanlaisina. Pitkään
minua piinasi uni, jossa Sarah juoksi edelläni lempipaikkaamme puistossa. Minä
kävelin hänen perässään kädessäni läheisestä kahvilasta hakemamme cappuccinot.
Istuimme lähekkäin tuoreella nurmella auringon lämmittäessä varpaitamme.
Hyväilin Sarahin selkää samalla, kun juttelimme arkisista asioita ja nauroimme.
Uni jatkui ahdistavana kahden miehen käydessä kimppuumme. Toinen tarrautui
minuun ja toinen Sarahiin. Rimpuilin irti otteesta, mutta kaikki oli myöhäistä.
Sarahin raiskattu ruumis makasi verisenä ja elottomana apilan peittämällä
nurmella. John pakeni virnuillen ihmisvilinään. Tartuin Sarahia kasvoista ja
suutelin häntä kaulalle ja poskille - lopulta suulle. Veri maistui rautaiselta
huultemme koskettaessa toisiaan.
Otin pistoolin pöydältä. Silloin Johnin pää nousi pystyyn ja hänen silmänsä
rävähtivät ammolleen. Silmistä läpitunkeva pelko paljasti, että hän oli
tajunnut viimeisen hetkensä koittaneen. Johnin ääntely muuttui
paniikinomaiseksi huudoksi, jota vaimensi suussa oleva kangasriepu. Hiestä ja
verestä märät kiharat olivat liimautuneet päätä myöten. Sipaisin otsalla
roikkuvaa kiehkuraa sivummalle peittämästä miehen pikimustia silmiä ja
ajattelin itkevää Sarahia. En voinut jättää työtäni tekemättä.
John ynisi ja pyöritti päätään. Se selvästi yritti kääntää
aikomukseni, pitäisi turpansa kiinni. Asetin pistoolin hänen otsalleen ja vedin
liipasimesta. Keittiö oli kuin teurastuksen jäljiltä, mutta ajattelin
Sarahin olevan nyt minun.
Suuren
kerrostalohuoneiston keittiö hohti valkoisena. Tasot olivat ylellistä marmoria
ja kuultolakattujen ovien välitila sädehtivää lasia. Tasoilla olevat tavarat
oli aseteltu sievään järjestykseen. Pienet lasipurkit oli pinottu päällekkäin
ja hedelmäasetelma oli kuin suoraan taidemaalauksesta. Kaikesta päätellen keittiö
oli sisustettu hyvällä maulla, harva olisi osannut ennustaa tuossa tilassa pian
tapahtuvan julmuuden.
Kuuma kahvimuki höyrysi lehden reunalla. Sen pohjassa oleva
kosteus teki huokoiseen paperiin ympyränmuotoisen jäljen. John oli aina ollut
huolimaton. Lisäksi Sarahia ärsytti miehen tapa vallata aamuisin lehdellään
koko pöytä. Hänelle itselleen jäi kulma, johon mahtui puurolautanen ja pieni
expresso-kuppi. Tosin ei hän isompaa tilaa tarvinnutkaan. Kahvi ja puuro olivat
ainoat asiat, jotka hän yleensä sai aamuisin alas kurkustaan, eikä hän pitänyt
lehtien lukemisesta.
Sarah yritti käyttäytyä normaalisti. Hän siemaisi lempipavuistaan
keittämäänsä kahvia, mutta puuron syöminen kuvotti. Hän pyöritteli puuroa
lautasen laidalta toiselle ja katseli kuinka se valui reunoilta takaisin
keskelle. Samalta tuntui hänen elämänsä. Kerta toisensa jälkeen laita nousi
eteen ja Sarah tunsi valuvansa takaisin lähtöruutuun. John lopetti lukemisen ja
nosti katseensa lehdestä:
– Eikö puuro maistu?
Sarah säpsähti yllättävää kysymystä ja sätti itseään päästäessään
ajatuksensa karkaamaan. Hän pudisti nopeasti päätään, eikä katsonut miestä.
Sarah kyllä tiesi miltä tuo mies näytti. Sen vaaleanruskea kihara tukka oli
ponihännällä. Päällä sillä oli harmaa neule ja jalassa tummanruskeat chinot.
John näytti sänkiparrassaan helvetin hyvältä, mutta nyt oli parempi olla
katsomatta koko miestä. Sarah oli tehnyt päätöksensä. Hän oli ottanut jo monta
askelta kohti tuon päätöksen toteuttamista, eikä hän halunnut pilata kaikkea
viime metreillä.
– On se hyvää.
Tuota lausetta ei normaalisti olisi tarvinnut valehdella. Kolmen
vuoden aikana John oli lähes joka aamu keittänyt Sarahille puuron. Vaikka Sarah
on hyvä siivoamaan, ruoanlaittajana hän oli surkea. Sarah ei halunnut Johnin
epäilevän mitään ja alkoi lusikoida kylmää puuroa suuhunsa. Vaikka olisi ollut
täysin normaalia, että viimeinen aamu saman katon alla olisi saanut ruokahalun
katoamaan, Sarah halusi kaiken sujuvan kuten aina. John siirsi katseen takaisin
lehteen:
– Hyvä, että kelpaa. Mitenhän sinä tulet pärjäämään aamuisin ilman
minua?
Sarah jäi miettimään miehen kysymystä. Hän ei tosiaan tiennyt
tuohon kysymykseen vastausta. Kolme vuotta olivat kuluneet nopeasti.
Ensimmäinen vuosi meni alkuhuumassa ja tiivistä tapailua seurasi Johnin muutto
hänen luokseen. Sarah oli jo malttamattomana odottanut kosintaa ja kun sitä ei
kolmantenakaan vuonna kuulunut, Sarah arvasi ettei suhde tule jatkumaan.
Sarahin lautanen oli tyhjä, mutta John ei ollut juonut kahviaan.
Miehen katse oli edelleen tiukasti kiinni lehdessä. Sarah alkoi hermostua. Hänen olisi
kohta lähdettävä, mutta ei ennen kun suunnitelma eteni. Sarah vilkaisi kelloa
ja huomasi sen olevan puoli kuusi. Jessica olisi varmasti jo matkalla hänen
luokseen. Juuri kun Sarah oli avaamassa suunsa hoputtaakseen miestä, John alkoi
liikehtiä hermostuneesti. Hänen silmänsä olivat kiihtyneet katseen noustessa
lehdestä:
– Näyttää siltä, että maahan on tulossa paha finanssikriisi, hän
huudahti samalla kun tarttui kahvimukiinsa.
John nosti nopealla kädenliikkeellä mukin huulilleen ja joi
jäähtyneen kahvin yhdellä kulauksella. Lähes heti hän alkoi voida huonosti ja
hetken kuluttua hän valahti pöydälle avonaisen lehden päälle.
Nyt
Sarahilla oli jo kiire. Hän sieppasi aseen hedelmäkorista ja laittoi
sen marmoritasolle pienten lasipurkkien eteen, kuten oli sovittu. Hän
napsautti keittiöstä valot sammuksiin ja juoksi eteiseen, jossa sujautti
jalkaansa kirkaanpunaiset korkokengät. Eteisen jalkalamppu jäi
valaisemaan
Johnin muuttolaatikoita, joita ei koskaan kannettaisi pois asunnosta.
Sarah
jätti ulko-oven raolleen ja juoksi talon edessä odottavaan taksiin. – Valmista on, hän kuiskasi puhelimeen. Jessican
huijaaminen oli ollut naurettavan helppoa ja pian hän viimeistelisi
täydellisen murhan. Voi tuota hölmöä, Sarah ajatteli
katsellessaan taksin ikkunasta kuinka tumma hahmo harppoi raput ylös
hänen
asunnolleen.