Miten meni noin niinku omasta mielestä? Tämä nettimeeminä tunnetuksi tullut lausahdus on ehdottomasti edelleen yksi suosikkini. Sen onnistunut käyttö on sarkasmia parhaimmillaan. Meidän perheessä siihen liittyy olennaisena osana myös terve itseironia. Kysymyksestä ei kuulu loukkaantua, vaan se on hyväntuulinen letkautus pieleen menneen asian yhteydessä. Viimeksi viikonloppuna heitin lausahduksen ilmoille mieheni tunaroidessa punaviinilasillisen vaalealle matolle.
Tänään olisin voinut heittää kysymyksen itselleni. Miten meni noin niinku omasta mielestä: aloittaessani soittamaan väärää virttä seurakunnan pitämässä aamunavauksessa koko koululle, lopettaessani kun kukaan ei päästänyt ääntäkään, patistaessani sen jälkeen kaikkia laulamaan, mutta aloittaessani taas väärällä virrellä – ehkä kolme kertaa. Auts! Aloitin oikean melodian, huomatessani mokan. Lähtihän se varovainen laulukin sitten mukaan ja loppu sujui, noh, olosuhteisiin nähden riittävän hyvin. Jälkeenpäin minulta kysyttiin: "Miten se alku kuulosti niin oudolta?" Niin-no. Niin.
Edellä mainittu on syy, miksi en juurikaan nauti pianon soittamisesta yleisön edessä – se tunne ettei virheitä saisi tehdä on ikävä. Vaikka yritän suhtautua virheisiin rennosti, niiden tekeminen harmittaa. Kaiken pitäisi muka soljua kuin elokuvissa tai vähintäänkin kuin Strömsössä, mutta eihän se ole mahdollista. Onneksi tunnen taitavia ja kokeneita pianisteja, jotka myös kammoksuvat soittamista yleisölle. Heidän kokemuksistaan tiedän ettei käsien tärinä ja soittamisessa tehdyt virheet korreloi osaamisen kanssa, mutta eivät toisaalta estä myöskään taitavaa esiintymistä tarvittaessa. Ehkä muutos omassa asenteessa on ainut ratkaisu virhekammoon. Ehkä myös virheen aiheuttamaa harmitusta joutuu jossain määrin oppia sietämään. Näin akuutisti ajattelin kuitenkin kokeilla rakastamaani itseironiaa.
Mitä olisin siis tänään vastannut omaan kysymykseeni: "Miten meni noin niinku omasta mielestä"? Ne ketkä kyseisen meemin tietävät, tietävät myös kysymykseen olevan kaksi vastausta. Koska blogia saattavat lukea myös alaikäiset, vastaan tällä kertaa: 5/5, vaikka toinen olisi tänään toiminut vielä huomattavasti paremmin.
Olen aika hyvä pianisti. Ja olen aika rento pianon kanssa, kun pitää säestää. Helppoahan mun on silloin. Mutta yhtä lailla teen virheitä. Jatkuvasti. Ironia näyttäisi olevan se, että hyvät taidot vaaditaan, jotta virheiden merkityksettömyys tulisi selväksi.
VastaaPoistaTaitojen karttuminen ja kokemus tuo varmasti varmuutta tässäkin asiassa. Silloin pystyy todeta, että tänään meni näin ja huomenna kokeillaan uudelleen. Kivasti sanottu tuo virheiden merkityksettömyys, sitähän ne ovat.
Poista